You are here

Hautakivitietokanta jäsenetuna

Suur-Jämsän Sukututkijoiden jäsenetuna on avattu tietokanta, joka sisältää kuvat kaikkien Jämsän kaupungin alueen hautausmaiden hautakivistä. Tietokannassa oli julkaisuhetkellä 9990 kuvaa. Seuraavassa esitetään tietoa ja taustaa tästä tietokannasta.

Mitä tietokannassa on?

Tietokannassa on kuvat kaikkien Jämsän alueen hautausmaiden hautakivistä kuvattuna 2016-2017. Kuvat on ryhmitelty hautausmaittain. Kuvia voi etsiä niissä esiintyvien sukunimien perusteella. Jos kuvasta tai kivestä ei ole saatu kaikkien nimien ja päivämäärien osalta selvää, on nimien yhteydessä merkintä ”???”. Yhdistyksen sihteerille voi ilmoittaa mahdollisia tarkennuksia näitä kiviä koskien. Kommentin voi kirjoittaa myös kuvan yhteyteen, jos käyttäjätunnukseen liittyy kommentointioikeus. Kommentit käsitellään säännöllisesti.

Mikä on tietokannan tarkoitus?

Hautakiviä poistuu hautausmailta säännöllisesti. Poistettuja kiviä ei säästetä, vaan ne hautainhoidon päättymisen jälkeen hyödynnetään eri tavoin. Myös omaiset voivat poistaa kiven tai tehdä siitä esimerkiksi ns. porraskiven tai aluskiven toiselle haudalle. Tietokannan avulla myös poistetusta kivestä myöhemmin kiinnostuneilla on mahdollisuus nähdä kivestä ainakin kuva. Tältä osin tietokanta ei ole sukututkimuksellinen, vaan osaltaan paikallis- ja kulttuurihistoriaa säilyttävä.

Toinen tarkoitus on sukututkimuksellinen. Suvusta kiinnostuneet omaiset säästyvät matkustamiselta, ja voivat saada haluamansa tiedot hautakivestä internetin kautta. Tältä osin tietokanta tukee sukututkimusta, mutta on huomattava, että tietolähteenä kanta on toissijainen, epäsuora. Hautakivien tietoihin ei tule varauksetta luottaa, koska niissäkin on joskus virheitä tai teksti on kulunut ja epäselvä. Ei ole tavallista, mutta on huomioitava myös, että henkilö on saattanut kuolla muualla, vaikka on haudattu Jämsään tai nimi voi olla kivessä, vaikka häntä ei olisi ko. hautaan haudattukaan.

Kuka tietokantaa saa käyttää?

Hautakivitietokanta on jäsenetu ja sen tekijänoikeus on kokoelmana yhdistyksellä ja valokuvina kuvaajilla. Tietokannasta ei saa muodostaa toista kokoelmaa tai osakokoelmaa. Yksittäisiä kuvia ja niistä ilmeneviä tietoja saa oman sukututkimuksen kohteen (tutkittavaan sukuun kuuluvan henkilön tai tämän puolison) osalta hyödyntää ja käyttää kuvituksena. Omana sukututkimuksena ei tässä pidetä ns. yhteistietokantoihin (MyHeritage, Geni, FTDNA yms.)  kerättäviä laajoja sukuselvityksiä, eli näissä kuvia ei saa julkaista. Kuvan lähteenä tulee mainita "Suur-Jämsän Sukututkijat ry". Samoin ehdoin yhdistyksen jäsen voi pyytää käyttöönsä tarkkoja kuvia. Kokoelman kuvia on pienennetty tilan säästämiseksi.

Tästä tietokannasta ulkopuolisille näkyvät vain kuviin talkootyönä indeksoidut nimet. Muut kuin yhdistyksen jäsenet voivat pyytää käyttöönsä yksittäisiä kuvia samoin ehdoin kuin jäsenet. Näissä tapauksissa yhdistys odottaa kannatusmaksua noin 5 euroa ensimmäiseltä ja 3 euroa seuraavilta kuvilta. Tarkkojen kuvien kohdalla vastaava maksu on 5 euroa kpl. Yhdistyksen jäsenille kohdistuvat kuvapyynnöt pyydetään ohjaamaan yhdistyksen sihteerille.

Tietokannan väärinkäyttö aiheuttaa sen, että käyttöoikeus suljetaan teknisin keinoin määräajaksi tai pysyvästi.

Miksi tietokanta ei ole ilmainen ja avoin?

Internetissä on useita ilmaisia ja avoimia tietokantoja eri hautausmaiden hautakivistä. Kokoelmia ei ylläpidetä säännöllisesti eikä ne yleensä sisällä läheskään kaikkia ko. hautausmaan hautoja. Suurimmat tietokannat ovat ulkomaalaisilla palvelimilla, mutta myös suomalaisia kokoelmia on olemassa.

Tämä kokoelma on suljettu useasta syystä. Yhdistys on tehnyt suuren työn kokoelman tekemisessä ja sitä halutaan hyödyntää yhdistyksen toiminnan tukena. Jatkossa jäsenetukokoelmaan voidaan liittää muitakin kokoelmia eri aiheista.

Toinen syy on yksityisyyden kunnioittaminen. Jotkut suomalaiset ovat pahoittaneet mielensä siitä, että heidän läheisensä hautakiven kuva on liitetty kaikille avoimeen ulkomaalaiseen tietokantaan. Sukututkimusyhdistyksen jäsenet kunnioittavat hautoja eikä kokoelmaa tai hautakivissä olevia tietoja kopioida monikansallisiin tietokantoihin, joiden käyttöoikeudet ja taloudelliset tavoitteet ovat tuntemattomia.

Kolmas syy liittyy tekijänoikeuksiin. Osapuolet ovat sopineet tietokannan rajoituksista eikä niitä voida yksipuolisesti muuttaa.

Keneltä saa lisätietoa?

Tietokannan osoitteen ja salasanan tietokannan käyttämiseen saa pyynnöstä sihteeriltä.  Salasanaa on käsiteltävä kuten mitä tahansa henkilökohtaista salasanaa. Yhdistys järjestää käyttöopastusta tarpeen mukaan.

Lisätietoja ja ehdotuksia sekä korjauksia otetaan mielihyvin vastaan. Sen voi esittää yhdistyksen sihteerille. Esimerkiksi merkkihenkilöiden hautakuvien yhteyteen voidaan kirjoittaa tekstiä ko. henkilöstä tai hautakivestä (esim. suunnittelija).